Uusi “Vuokralla omaksi” -asumismalli tekee asunnon ostamisesta mahdollista nykyistä useammalle helsinkiläiselle. Asuntojen korkeiden hintojen vuoksi keskituloisen helsinkiläisen on tällä hetkellä vaikeaa päästä kiinni omistusasumisen polkuun, sillä myyntihinnat ovat korkeita ja…Lue lisääKohtuuhintainen omistusasunto Helsingistä
Tekijä: Samuel Kopperoinen
Olen Pelarcon Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Minulla on yli 20 vuoden kokemus vaativista kiinteistöalan asiantuntija ja johtotehtävistä.
Keskeinen syy asumisen kalleuteen on siihen liittyvän sopimusverkon tehottomuus ja toimimattomuus. Lähde mukaan miettimään asioita uusiksi!
Asumalla omaksi?
Vuokra-asuminen ja omistusasuminen, mitä muita asumisen muotoja oikeastaan on? Kaupungeissa on asumisoikeusasuntoja ja joskus rakennettiin osaomistusasuntoja. Voisiko olla mahdollista, että samassa asunnossa voisi asua vuokralla ja asunnon voisi halutessaan hankkia…Lue lisääAsumalla omaksi?
Kävin Hämeenlinnan kaupungin pyynnöstä pitämässä koulutuksen ryhmärakennuttamisesta ja asunto-osuuskunnista. Sain sen jälkeen hankekoordinaattori Katariina Välikankaalta kysymyksen, miten kaupunki voi omalla toiminnallaan edesauttaa ryhmärakennuttamis- ja osuuskuntahankkeita. Miksi kaupunki tukisi yhteisölähtöisiä hankkeita?…Lue lisääMiten kaupunki voi edesauttaa ryhmärakennuttamis- ja osuuskuntahankkeita?
Kiinteistörahoittaminen on projektirahoitusta, jolla rahoitetaan yksittäisen hankkeen rakentaminen. Mistä voi saada rahaa uudenlaisen asumisen idean kehittämiseen? Uusien asuntohankkeiden kehittäminen on haastavaa. Niissä onnistumineen edellyttää usean osapuolen saumatonta yhteistyötä. Uuden kehittäminen…Lue lisääProjektirahoitusta vai kehittämisrahoitusta?
Kysely on hyvä työkalu kysynnän selvittämiseen. Onnistunut toteutus vaatii hyvää ja perusteellista suunnittelua. Lue lisääTein asumista koskevan kyselyn. Mitä teen kyselyn tuloksilla?
Ideasta projektiksi
Kaiken lähtökohtana on idea. Joulunaikana some täyttyy mitä ihanimmista leivontakuvista. Niistä inspiroituneina lähdimme yhdessä suunnittelemaan omaamme. Heti alkuun ilmaantui kaksi erilaista variaatiota. Toinen taloista oli enemmän kuutionmainen. Toinen perinteikäs suorakaiteen…Lue lisääIdeasta projektiksi
Tampereen yliopiston tutkijat tekisivät asumista koskevalle keskustelulle suuren palveluksen, jos he määrittelisivät, mitä tarkoitetaan asumisen konseptilla.Lue lisääHoukuttelevat nykyasumisen konseptit Kanta-Hämeessä
Mitä saadaan aikaiseksi, kun kootaan yhteen yhteisöasumisesta kiinnostuneet ihmiset ja annetaan heille oikeanlaiset välineet miettiä omaa tulevaisuuden asumista yhdessä? Ensivaiheessa tuloksena voi olla täysi hiljaisuus ja hämmennys. Kukaan ei uskalla…Lue lisääYhteisöasuminen + työpaja = ?
Kerroin ystävälleni Tuijalle Pelarconista. Hän oli haaveillut yhteisöllisestä asumisesta yhdessä kavereiden kanssa. Siirryin kesällä 2020 yrittäjäksi. Kerroin siitä ystävälleni Tuijalle. Kerroin hänelle lyhyesti siitä, miten 20 vuotta kiinteistö- ja rakennusalalla…Lue lisääMinulla on idea yhteisöllisestä asumishankkeesta. Miten toimin?
Debatti asunto-osuuskuntien eduista ja hyödyistä jatkuu. Lue lisääKuka hyötyy asunto-osuuskunnista?
Asunto-osuuskunnat ja yhteisöllinen asuminen olivat laajasti esillä viimeisessä OT-lehden numerossa 4/2020. Lehden haastattelemat asiantuntijat näkevät asunto-osuuskunnissa paljon potentiaalia. Suomessa on ollut asunto-osuuskuntia noin sadan vuoden ajan. Vanhoja osuuskuntia on toiminnassa…Lue lisääOsuuskunnilla edullisempaa asumista
Suomessa on sata vuotta toiminut asunto-osuuskuntia. Ne ovat hyvin haluttuja asuinpaikkana. Miten osuuskuntia voisi syntyä lisää? Suomi on maailman osuustoiminnallisin maa. Melkein jokaisen kuluttajan taskusta löytyy vihreä kortti, joka kertoo…Lue lisääMikä ihmeen asunto-osuuskunta?











