Kategoriat
Yhteisöasuminen Yhteisörakennuttaminen

Asunto hyvältä alueelta pienellä pääomalla

Helsingissä omistusasuntojen hinnat ovat karanneet monen ulottumattomiin. Asumisosuuskuntamalli yhdistää omistus- ja vuokra-asumisen parhaat puolet, ja tekee keskusta-asumisesta jälleen mahdollista.

Kesällä 2021 Helsingin Koskelaan valmistunut yhteisöllisen osuuskunta-asumisen kohde Koskelan Lehmus on saanut hyvän vastaanoton. Lehmuksen tyytyväisistä asukkaista on uutisoinut muun muassa YLE.

Lehmuksessa asukkaiden muodostama osuuskunta rakennutti itselleen kiinteistön ja osuuskunnan jäsenet asettuivat rakennettuihin asuntoihin vuokralle. Kuukausivuokrilla katetaan lainan lyhennykset sekä kiinteistön ylläpito.

Osuuskunnan liittymismaksu ja vuokra määräytyvät asunnon mukaan, ihan niin kuin omistus- ja vuokra-asunnoissakin. Koskelan Lehmuksessa liittymismaksu oli 30 000–60 000 euroa ja asuntojen vuokra noin 1 000-1 800 euroa kuussa.

Koskelan Lehmukseen valmistuneet asunnot ovat valoisia ja moderneja.

Asumisosuuskuntamallissa asukkaat pääsevät itse vaikuttamaan oman asuntonsa sisustukseen sekä kiinteistön muihin ratkaisuihin ja palveluihin. Koska osuuskunta päättää myös vuokrista, asukkaat voivat vaikuttaa myös omien asumiskustannustensa suuruuteen.

Yhteisöllisen asumismuodon on tarkoitus kerätä yhteen samanmielisiä ihmisiä, jotka ovat valmiita näkemään hiukan vaivaa ja tekemään töitä yhdessä unelmiensa kodin toteutumiseksi. Lopputuloksena on lämminhenkinen naapurusto, jossa kaikki tuntevat toisensa entuudestaan.

Lähde: YLE: Minna Ipekin 7-henkinen perhe voi asua vain muutaman kilometrin päässä Helsingin keskustasta – osuuskunta mahdollisti asunnon pienellä pääomalla